Jussin blogi Nicaraguasta
- - - - - -
Nicaragua
aiemmat blogit
    Nicaragua
    Reggaeta teatterissa
    Thursday, 26 February 2009

    Tuli eilen käytyä ensimmäistä kertaa Nicaraguan kuuluisimman kirjailijan mukaan nimetyssä Ruben Daríon teatterissa. En suinkaan teatteria käynyt katsomassa, vaan maan kuuluisinta reggae-artistia Philip Montelbania.

    Nicaraguan Karibianmeren puolella, Taspabounien yhteisössä syntynyt kaveri sai inspiraation reggaeseen asuessaan Jamaicalla 80-luvulla, eikä Philipin musa ole yhtään hassumpaa. Piti ihan hankkia uusin Africa-niminen levy eilisen levynjulkaisukeikan jälkeen.

    Vähien kokemustan mukaan NIcaraguassa ei olla tietyssä mielessä läheskään niin kranttuja musiikin suhteen kuin Suomessa. Tällä tarkoitan lähinnä eri musatyylien yhdistämistä täysin villillä tavalla. Jos Suomessa yökerho mainostaa "tänään soitetaan konemusiikin tyyliä x" voi olla lähes varma ettei sinä iltana tule "konemusiikkia à la y". Jos Suomessa on jossain reggae-iltamat, ei sen illan aikana varmasti soiteta salsaa tai trancea.

    Nicaraguassa taas olen Montalbania lukuunottamatta käynyt kerran kuuntelemassa reggaeta, ja hyvin siellä konemusiikki pauhasi reggaen välissä. Dj voikin vaihtaa musiikin tyylilajia esimerkiksi räpin, trancen, housen, salsan, merequen, bachatan, socan, reggaen ja reggaeton välillä vaikka jokisen biisin jälkeen. 

    Myös Montalbanin levyllä reggae vaihtuu välillä socaan ja joihinkin muihin jänniin karibialaisiin rytmeihin. Mutta se ei haittaa yhtään, päinvastoin.

    Say HI to me! | Views: 100

     
    Mystinen öljy-yhtiö ilman omistajaa
    Wednesday, 25 February 2009

    Tämän päivän yksi suurimmista uutisista oli mystinen yritys, jonka hallinnoimalla alueella Nicaraguan Tyynellä valtamerellä on lievät 270 000 barrelia öljyä. Mystistä asiassa on se, ettei kukaan tunnu tietävän kuka firman omistaa.

    Yritys on osa suunnitelmaa perustaa Nicaraguaan öljynpuhdistamo, projekti joka tunnetaan myös nimellä "Supremo Sueño de Bolívar". Tällä siis viitataan kuuluisaan ja nykypäivänäkin erityisesti Chavezin retoriikassa vaikuttavaan, 1800-luvulla eläneeseen vallankumousjohtajaan Simón Bolivariin. 

    Nicaragualais-venezuelalaisen Albanisan johtaja, myös hallituspuolueen rahastonhoitajana tunnettu Francicsco López kertoi hankkeesta julkisuudessa viime viikolla. López ei kuitenkaan mennyt paljastamaan onko uuden hankkeen taustalla valtio, yksittäisiä yrityksiä vai jotakin ihan muuta. 

    Lähde: Enorme "petroenredo"

    Say HI to me! | Views: 52

     
    Uusimpia tietoja vaalipetoksesta
    Tuesday, 24 February 2009

    Vaalitarkkailua toteuttava järjestö Etica y Transparencia ehdotti tänään marraskuisten kunnalisvaalien mitätöimistä uusimman julkaisunsa yhteydessä. Järjestön mukaan vaalipetosta toteutettiin neljässäkymmenessä Nicaraguan 153 kunnasta.

    Nyt yli kolmen kuukauden odottelun jälkeen, ei kansalle ole edelleenkään julkaistu tarkempia tietoja useiden vaalipisteiden tuloksista.

    Etica y Transparencian uusin tutkimus toisti samaa, mitä Nicaraguassa on jo kyllästymiseen saakka kuultu viimeisen kolmen kuukauden aikana: kunnalisvaaleissa toteuttiin systemaattinen petos - ja petos on selvitettävä juurta jaksain. 

    Jo hyväksyttyä vaalitulosta ei kuitenkaan tulla hylkäämään valtion taholta enää tässä vaiheessa - ei missään nimessä. Avoimuutta vaativien ja vaalivilppiä edelleen rummuttavien järjestöjen, kuten Etica y Transparencian, tärkeimmät (potentiaaliset) vaikutukset ovatkin kenties erilaisten sääntöjen luomisessa seuraavia vaaleja varten.

    xLes>fi Googlec
    luominen

    Say HI to me! | Views: 61

     
    Uutisblogin aloitus: mielenosoituksen mielenosoitus
    Monday, 23 February 2009

    Päätinpä aloittaa rustailemaan blogiini lyhyitä katsauksia Nicaraguan ajankohtaisiin asioihin.

    Tarkoitus ei ole kirjoitella mitään syvällisiä analyysejä (enkä siihen kykenisikään) eikä referoida kymmeniä päivittäisiä stooreja. Päinvastoin, pyrin kirjoittamaan ainoastaan muutamalla lauseella yhdestä valitsemastani lehtijutusta.

    Alkakoon blogini uutiskategoria valtion mobilisoimista joukoista, joiden on tarkoitus mitä ilmeisemmin häiritä valtion vastaista mielenosoitusta, joka on tarkoitus järjestää 28. päivä tätä kuuta. Valtion (tai presidentin) vastaisten joukkojen rivit ovat olleet varsin hajanaiset aikana, jolloin vahvaa oppositiota tarvitaan enemmän kuin koskaan.

    Nyt kun oppositio yhteisesti sai päätettyä järjestää mielenosoituksen valtiota vastaan, päätti valtio aloittaa samana päivänä sandinistien vallankumouksen juhlavuoden juhlistamisen. 

    Viime vuoden kunnallisvaaleista lähtien kaikki opposition mielenosoitukset ovat kääntyneet väkivaltaisiksi ei opposition vaan valtion puolesta. Mielenkiinnolla odotan mitä ensi lauantai tuo tullessaan mielenosoitusten myötä...

    Lähde: Opositores acusan a Ortega de promover "confrontación"

     

    Say HI to me! | Views: 46

     
    Markkinat
    Sunday, 25 January 2009

    Päivä markkinoilla ja mukaan lähti kaikenlaista: kolme paikallisen taiteilijan tekemää maalausta, kaksi marakassia, kynttilöitä, yms...

    Say HI to me! | Views: 131

     
    Meri, tulivuori ja saari
    Saturday, 24 January 2009

    Noniin, sitä alkaa hiljattain asettua aloilleen! Nyt aluksi lyhyt briiffaus menneisyyteen ja nykypäivään. Viime vuoden loppupuolella tuli äkillisiä muutoksia reissusuunnitelmiin. Alkuperäisen ajatuksen mukana joulu piti viettää Guatemalassa, mutta juuri ennen jouluaattoa iski päälle kuumeflunssa ja päätin tulkita sen merkiksi olla lähtemättä pois maasta. 

    Flunssa meni ohi ja otin bussin kohti Etelää - mikä on noin niin kuin yleensäkin aina hyvä veto. Nukahdin, ja täräytin vahingossa lähes Costa Rican rajalle, vaikka ajoneuvosta olisi pitänyt poistua jo ajat sitten. Herättyäni olin alle minuutissa pysäyttänyt bussin ja hypännyt pois keskellä kaunista maaseutua...

    Say HI to me! | Views: 135

     
    << Start < Prev 1 2 3 Next > End >>

    Results 1 - 6 of 13